siipi maassa

Voi että mun sisuskaluja vääntää ihan kympillä. Aloin seurustella n. 7kk sitten.. yhteiselomme on ollut ylä- ja alamäkeä sopivassa suhteessa. Tosin minun edellisen eron ja nykyisen alun välillä oli liian vähän aikaa... siksipä kai tämä tuntuu välillä pitkältä maratonilta ilman vettä. Minulla nassahti hermot mieheen, hänen "kylmyyteensä", ajattelemattomuuteensa ja siihen, että hän ei juurikaan laittele viestejä tai soittele, ainakaan "turhaan" *insinöörit*. Ja minä taas olen enemmänkin humanisti ja elän suurella elämänliekillä. Olen hyvin positiivinen, iloinen ja toiset ihmiset huomioiva jopa liiankin, koska välillä unohdan oman hyvinvointini tyystin. Tietyllä tavalla kuitenkin minun on myönnettävä, että kaipaan, tarvitsen jne. paljon kontaktia kumppaniltani. En pidä arvailuista enkä siitä, että jos tulee jotain riitaa, etteikö niitä selvitettäisi. Tämä ihminen voi viileesti sulkea puhelimen, olla päiviä vastaamatta tekstiviesteihini ja nyhjöttää kotonansa ottamatta minuun mitään yhteyttä jne. Se tuntuu pahalta. Hän ei ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa edes näin "pitkään" kuin minun kanssani. Hän on tavallaan aika ujo ja herkkäkin. Siksi varmasti olen antanut hänelle paljon anteeksikin, mutta kuinka saada hänet ymmärtämään se, että hän on parisuhteen kannalta liian itsekäs? Tiedän kuitenkin, että hänen tunteensa minua kohtaan ovat aidot, eikä hän tahtoisi minusta erota, mutta... hän ei tunnu olevan myöskään kovin valmis luopumaan omista tavoistaan ja asioistaan. Minä en vaan millään tahtoisi ryhtyä toistamaan niitä samoja virheitä mitä tein jo edellisessä liitossani.. annoin liikaa periksi ja elin miehen ehdoilla..

Ilmoitin, että olen päätynyt ero ajatukseen, hänestä ei kuulunut mitään kahteen päivään. Tänään hän laittoi viestiä, että elämällä ei ole sitten mitään merkitystä. Soitin hänelle myöhemmin ja juttelimme niitä näitä. Kysyin sitten mitä hän on mieltä eroajatuksesta. Hän kohtalaisen viileesti sanoi olevansa aika neutraali asian suhteen, mutta ei kuitenkaan toivo eroa! totesi vielä, että kyllä elämä olisi helpompaa kuitenkin jos hän ei seurustelisi?? anteeksi nyt vaan, mutta mä en todellakaan tiedä mihin mä oon päätäni laittamassa, onneksi hän tulee huomenna käymään. Tarkoituksemme olisi keskustella asioista olipa lopputulos mikä tahansa hän sanoi.

Tuskin myöskään reagoisin näin voimakkaasti asiaan, jos minulla ei olisi paljon sydämmelläni muitakin asioita.. muutaman vuoden saanut tässä erinäisten ongelmien kanssa kamppailla, nyt vaan ei oikein olisi tällaiseen resursseja, koska tällainen vääntäminen vie voimaa. Vaikka voisi kuvitella, että uusi suhde tuo energiaa.